Sitten kun kasvoin isoksi tytöksi, niin minusta tuli kuin
tulikin myyjä. Viihdyin kymmenisen vuotta kaupassa. Eri kaupoissa, erilaisissa
haasteissa.
Mutta siis se mun jutun juuri tässä oli, että mulla on
oltava joku myyjännaama. Mulle siis käy lähes joka kerta näin kun olen itse
ostoksilla, että mua luullaan myyjäksi. Näin kävi myös täällä eilen. Kahdessa
kaupassa!
Ekassa se tyyppi tajusi heti kun oli ensin espanjaksi
kysynyt juttunsa. Ja minä siihen vain jotain, että ”Sorry?”. Mutta toisessa
nainen tuli sovituskopista ulos ja olin menossa sinne vaatteineni, niin alkoi
juttua tulla. Pitkä tarina ja pyysin, että ”Same in english” niin sitten se kertoi sovittamistaan farkuista ja kuinka tarvitsisi
niistä toista kokoa ja kyseli löytyiskös? Minä tietysti siihen vaan sepustin,
että en kyllä tiedä kun olisin itsekin tässä menossa sovittamaan. Tietysti se
nainen vähän nolostui, niin kuin ne aina ja pyyteli anteeksi. Eipä mitiä.
Luulin, että hälytyskellot olis jo soinnu siinä vaiheessa kun en osannut
espanjaksi auttaa.
En tajua miten tätä käy mulle täälläkin. Kai minä sitten
niissä kaupoissa heilun sen näköisenä, että haluan kyllä nyt myydä kaiken.
Välillä oikein tunnen kuumottavan katseen ja huomaan, että ne alkaa kattelemaan
tai lähestymään mua sillä silmällä, että toi varmaan on myyjä. Kaupalla ei
usein oo edes niin väliä. Sen on oltava se myyjännaama? Vai olemus?
Tässä eilisen saldoa
Mun mammaloma loppuu kesällä ja aika näyttää oonko sitten
taas myyjä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti