Minä oon oppinu jo lapsena äidiltäni ettei remppahommiin niin välttämättä miehiä tarvita ja oonkin tullut siinä äitiini. Äidiltä taitaa olla myös peruja se, että jos jotain haluan sen pitää tapahtua HETI.
Ja sitten taas toinen äiti on oppinut isältään eli vaarilta, että ensin tehdään laskelmia ja suunnitellaan. Pohditaan ja mittaillaan, ja lopuksi tehdään homma millin tarkkaan.
Siinä olikin pientä kasvunpaikkaa molemmilla kun alettiin ekaa kertaa yhdessä puuhastelemaan. Mutta oon huomannu, että loppujen lopuksi ollaan saatu aika hyvä kombo aikaseksi. Ja nykyään osaan arvostaa paljon enemmän sitä, että homma on tehty viilaamalla kuin nopeasti suhastunna sinnepäin.
Tähän kotiin muutettiin viime kesänä, jolloin minä olin hyvin raskaana. Täällä me vaihdettiin parketti, paneloitiin pari seinää, maalattiin ja pieniä juttuja muuteltiin. Ja ylläri, meillä oli vaari ja mumma täällä apuna ja oltiin vaarin hyvässä opissa miten se lattia ja paneli paikalleen pamahtaa. Ja kyllähän se pamahti. Toinen äiti oppi myös käyttämään todella sujuvasti pöytäsahaa. (Sellaista muuten haaveillaan ihan omaksi.)
Nytkin meillä on pihalla menossa projekti jos toinenkin. On terassin kunnostusta, aidan rakennusta, sitte kasvimaan perustamista ja vanhasta saunanovesta pöydän tekoa. Puskia onkin pihasta jo pari riviä kiskottu ja nurmikkoa istutettu.
Niin ja keksin tietty myös kivan pikkupikku puhteen lisäks, meinaan pihasohvan rakentamisen. Oon meinaan kyllästyny noihin polyrottinkisiin. Joo-o, ja aiotaan se toteuttaa ihan kahestaan. (Okei vaari jos luet tätä, saat auttaa jos ihan välttämättä haluat.)
Meillä on vaan yksi hidaste näihin kaikkiin projekteihin, meinaan tuo pieni söpöläinen Mini. Enää ei vaan päästäkkään puuhastelemaan hetkellä minä hyvänsä tai ylipäätään kaksistaan. Nyt meidän pitää osata jatkaa siitä mihin toinen jäi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti