No ekan kerranhan me tää jo tehtiin silloin Espanjassa viime talvena ja siellä Mini nukkuikin jo muutamat ns. täydet yöt. No mitäs sitten kävikään.. Mini oli kipeä jossain välissä kun palattiin Suomeen ja heräsi yöllä itkemään kipeää oloaan, jolloin tää äiti heltyi ja antoi tissiä. Ja siitä se sitte taas lähti, meinaan yösyötöt. Pikkuhiljaa se lipsui takas siihen pari kertaa yössä syöttöön.
Sitten tossa 11kk korvilla alkoi äitillä nää yhdentoista kuukauden univelat painamaan ja aloin miettiä miten ihanaa ois nukkua ittekkin koko yöt.
Tiesin että ainoa mikä auttaa on unikoulu.
Suurin ongelma meillä ei siis ollu ees itse yöt vaan se, että iltaisin meillä saattoi mennä itse nukuttamiseen 2-3 tuntia. Syystä että, illalla annan
Minille iltamaidot ja sitten laitan sen hyvin väsyneenä sänkyyn. Kuin taikaiskusta kun jo pää kosketti sänkyä, tämä hyvin väsynyt tyyppi on yhtäkkiä kuin mikäkin party animal. Me ei vaan tajuttu mikä hitto siinä oli. Se oli kuin joku leikki ois alkanu. Tyyppi nous koko ajan seisomaan ja pelleili ja kikatti vaan. Me parhaamme mukaan laitettiin muksu takasin makuulle ja pidettiin kädelläkin aloillaan ettei heti nousisi uudestaan. Usein todella huonolla menestyksellä. Yritettiin pysyä itse rauhallisina ja hyssyteltiin, ei auttanu ei. Ja tehtiin homma aina samalla rutiinilla. Mutta auta armias jos yritit livahtaa pois huoneesta puoliunisen muksun luota niin siellä oltiin kuin tikan poikanen pystyssä ja hirveä huuto! Mini siis juoksutti meitä ihan 6-0.
Pahimmillaan siis alotettiin nukuttaminen klo 19 ja tätä peliä jatkui klo 22:30 asti. Tähän oli siis saatava loppu. Äitien oma-aika meinaan pikkasen kärsi tässä touhussa.Mummille tai mammallehan tätä peliä ei pidetty, tietenkään.
Sitten me vaan päätettiin että, laitetaan samalla rutiinilla Mini nukkumaan. Ensin iltamaidot, sitten siinä ollaan hetki ja silitetään, toivotetaan hyvät yöt ja jos alkaa tää pelleily niin äiti lähtee pois.
No tietenkin se jossain välissä sitten taas alkoi. Pois huoneesta ja ovi kiinni. Huutohan siitä seurasi. Me oltiin kuitenkin päätetty, että nyt me pysytään tiukkoina eikä mennä sinne enää. Oltiin meinaan monesti aiemmin hellytty jonkun vartin huudon jälkeen ja menty huoneeseen.
Nyt oltiin sovittu ettei kumpikaan mene ja ollaan tässä nyt yhdessä toinen toistemme tukena.
Itkua kesti about 20-30 minuuttia, jonka jälkeen pieni nyyhkyttävä kääryle nukkui sängyssään. Sydäntä riipaisevaa! Itkuakaan ei ollu todellakaan helppo kuunnella. Sitä kun yritti tulkita niin se vaan kuulosti äitin korvaan muka hädältä. Mut nou, ainoa hätä sillä oli se kun ei nää äitiä ja ei saa nukahtaa sen läsnäollessa.
Ja sitten sama homma yöllä, kerran annoin tutin ja sitten jos ei siihen tyydy niin annettiin itkeä. Ja sinne se taas vaan nukahti.
Tajusin sitten siinä myös, ettei jokaisesti heräämisestä sinne edes kannattanu mennä. Tyyppi saattoi laulella siellä puolikin tuntia aamuyöstä ja sitten nukahti taas omineen takaisin.
Seuraavana iltana sama kuvio. Itkukaan ei enää kestänyt kuin 10 minsaa ja kerta kerran jälkeen helpottui ja sitten yhtenä ilta, ei enää itkua! Sinne se jää nätisti ilman pelleilyä laulamaan "unilauluaan". Ja nukahtaa omineen.
Yöt ne vaan alkoi mennä siihen että Mini heräs klo 5-7 välillä. Tähän aikaan käyn sen sieltä hakemassa viekkuun ja annan siinä aamumaidot. Jos herätys on tapahtunu siinä viiden korvilla niin Mini nukahtaa vielä uudestaan. Jos taas seiskan pintaan, jää tyyppi makoilemaan hetkeks äitin viereen maitojen jälkeen ja sitten aloittaa peuhaamisen siinä.
Ja mikä parasta tää autto myös päiväunille nukahtamiseen. Kai se vaan tajus et "hei voin nukahtaa eikä mun tarvii sinnitellä täällä hereillä". Kun päivisinkin kärräsin muksua ympäri kylää 40 minsaa, että sain sen nukahtamaan. Ja itelleni sen 20 minsaa aikaa. Eeehanaa.
kuvat Petri Ukkonen
Tällänen oli meidän unikoulu. Onko siellä hoidettu tää homma miten? Kommentoi ja kerro rohkeesti! Sunkin kertomuksesta voi olla jeesiä jollekkin toiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti